torstai 22. joulukuuta 2011

Junailuun Ekstraa

Suomen henkilöjunaliikenteen palvelut uudistettiin 2011 syksyllä erittäin radikaalisti yhdellä kertaa, kun sekä lipputyypit, että yksityisasiakkaiden lipunostopaikkana vakiinnuttanut verkkolipunmyynti uudistettiin. Kuten suurissa muutoksissa yleensäkin, kaikki ei mennyt aivan odotetusti, mutta ongelmista huolimatta uudet lipputyypit saatiin lanseerattua.

Tavallisten matkustajien kannalta uutuusarvoa muutoksessa toi Ekstra-luokka (entinen businessluokka), joka on Joustaville lipuille tarjottava palvelu VR:n junissa. Koska tällainen peruspalvelun päälle tarjottava lisäarvoa tuova - nimensä mukaisesti - ekstra vaikutti mielenkiintoiselta, päätin maksaa hieman ylimääräistä normaaliin matkalippuuni ja koeajaa ekstraluokan mukavuudet. 

Ekstra-luokan lisäksi Joustavan lipun edut nousivat esiin jo ennen matkaa, kun jouduinkin lipun hankkimisen jälkeen vaihtamaan matkustuspäivää, mikä onnistui ilman erillistä lisämaksua. Peruslipun kanssa muutos olisi ollut 5 euroa. Omanlaisensa etu siis jo tämäkin.

Ja sitten matkaan...

Ekstra-luokka sijaitsee VR:n vaunukaluston uusimpien kaksikerroksisten vaunujen ylemmässä kerroksessa, ja on yleensä junan ensimmäisessä vaunussa. Opastus luokkaan on selkeää: Paikkansa löytää kyllä perinteisellä vaunu+paikannumero menetelmällä, mutta lisäksi sen sijainti näkyy selkeästi myös vaunun sisä- ja ulkopuolella.




Ulkoisesti luokka eroaa hyvin vähän muista junien osastoista: jalkatilat eivät ole sen suurempia kuin muissakaan osastoissa, ja penkit ovat rakenteeltaan samanlaisia kuin muualla vaunussa. Ekstra-osaston istuimet on kuitenkin keinokankaan sijaan päällystetty nahalla. Ainakaan lyhyen matkan aikana tämä ei tuonut matkustamiseen merkittävää eroa suuntaan eikä toiseen.

Lisäpalvelut ekstra-luokassa ovat positiivinen lisä junamatkustamiseen: tarjoilupiste, josta voi hakea kahvia, teetä tai pikkupurtavaa (keksejä) itsepalveluna, sekä luettavana olevat päivän lehdet. Nämä edut ovat VR:n kannalta helppoja toteuttaa, sillä itse matkan aikana niiden tarjoaminen ei vaadi jatkuvaa työntekijöiden paikallaoloa. Käyttäjän kannalta ne ovat mukavia lisiä, joita ei välttämättä aina kaipaa, mutta normaalisti niistä joutuisi maksamaan lisähintaa junassa.


Ekstra-luokasta löytyy myös kännykkäpuheluita varten yksityisyyttä mahdollistava koppi, sekä jo muuallakin VR:n vaunuissa osittain toimiva langaton verkkoyhteys. Pendolino-junilla matkustettaessa käytössä on lisäksi myös 7 hengen neuvottelutila.

Kaikkein suurin Ekstra-luokan etu ei kuitenkaan ole esillä missään VR:n markkinointimateriaalissa: Joustava lippu maksaa peruslippua enemmän, jonka vuoksi sitä käytetään hyvin vähän. Tästä johtuen Ekstra-luokka on yleensä lähes tyhjä. Se on sellaista luksusta, jota harvoin muulloin pääsee junamatkallaan kokemaan.


Joustavan lipun hankintaa suosittelen harkitsemaan erityisesti, mikäli matkustat vähänkin pidempää matkaa päivällä junalla. Tällöin ekstraluokan lisäpalvelut ja rauha osoittautuvat varmasti hintansa arvoiseksi.


Huom opiskelijat: Joustava lippu on myynnissä opiskelijoille, vieläpä kohtuulliseen opiskelijahintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti